Projektisuunnitelma

Sisällysluettelo

1. Projektintausta

Helsingissä RastorCollegessa opetetaan audiovisuaalisen viestinnän multimedia ja verkkoviestintä ammattitutkintoa (kurssintunnus: AVAT 1S04), jonka näyttö osion tukityönä tämä oppilastyö toimii.

Tämä Projekti koostuu kahdesta osasta, pääosuus rakentuu koulutuksen aikana tuottamastani opinto-osioihin liittyvästä kirjallisesta materiaalista ja osioiden etätehtävistä, sekä sisällöltään kuvapainotteisesta vapaamuotoisesta osasta "Kaupungilla kameran kamerankertomaa".

1.1 Projektin tavoitteet

Ensisijaisena tavoitteena on oppia uutta ja saada vahva kokonaisnäkemys, sekä osaamispohja multimedia toteutus työhön.

Projektista on tarkoitus luoda koko projektin kattava dokumentaatio, jonka pohjalta toteutetaan toimiva WWW-sivusto, jonka tulee täyttää lähtötiedoissa määritellyt kriteerit.

Lisäksi projektin tuloksena syntyvää WWW-sivustoa on tarkoitus tulevaisuudessa hyödyntää työnhaun yhteydessä. Ja tätä kautta osoittaa multimedia osaamiseni työnantajalle.

1.2 Projektin rajaukset

Toteutettavan oppilastyöprojektin ei ole tarkoitus olla mitenkään erityisen taiteellinen tai sisällöltään yhtenäinen, vaan pikemminkin hyvin toteutettu ja projektityön kriteerit täyttävä (kohta 2.1.2 sivuston yleiset ja specifiset kriteerit).

1.3 Projektin liittymät

Tässä tapauksessa projektilla ei ole liittymiä, vaan se toimii itsenäisenä kokonaisuutena.

1.4 Teknistä sanastoa

Selvitetään tämän dokumentin sisältämää teknistä sanastoa.

CSS "Cascading Style Sheet"
Internet eli WWW-sivulla tyylien määrityksessä käytetty kieli. CSS on yksinkertainen tapa määrittää esim. fontit, värit, tavutukset jne. CSS tyylikieli kuvaa HTML-, XHTML- tai XML-dokumenttien ulkoasua. CSS korvaa vanhentuneen HTML:n käyttämät muotoilukomennot ja sillä voidaan:
  • Erottaa sisältö ja ulkoasu toisistaan.
  • Luodaan selkeää ja tehokasta (x)HTML-koodia, jonka päivittäminen on nopeaa ja helppoa.
  • Mahdollistaa monipuolisempia määrittelyjä, kuin perinteinen HTML.
  • Mahdollistaa yhteensopivuuden säilymisen, myös vanhan HTML-kielen kanssa.
  • Saman asiakirjan käyttö useissa välineissä (näyttö, tulostus, ääni, TV...). Yksi ja sama tyylitiedoston HTML-, XHTML- sekä XML-asiakirjoissa.
  • Eri tyylisäännöt voivat mennä päällekkäin, jolloin Cascading-sääntö määrää, mikä sääntö on voimassa.
HTML"HyperText Markup Lanquage"
WWW-sivulla käytettyohjelmakieli.
WCAG 1.0 "Web Content Accessibility Guidlines 1,0"
Ohje verkkosivujen esteellisyyden poistamiseksi:
  • Ensisijainen päämäärä on saavutettavuuden edistäminen, tällöin multimediasisältö voidaan saattaa suuremman yleisön ulottuville.
  • Ohjeiden seuraaminen tekee verkkosivuista saavutettavammat kaikkien käyttäjien kannalta selaimen tyypistä (esim. tavallinen selain, ääniselain, matkapuhelin, autotietokone jne.) tai ympäristön asettamista rajoituksista riippumatta (esim. melu, hämärä tai liian kirkas valaistus, handsfree-käyttö jne.).
  • Ohjeiden seuraaminen auttaa myös käyttäjiä löytämään tietoa verkosta entistä nopeammin.
  • Verkkosivujen sisältö voidaan saattaa vammaisille sopivaan, saavutettavaan muotoon.
WWW "World Wide Web"
Käytetään myös lyhennettä Web. Yleisesti tunnetaan nimellä Internet, jonka keksijä on Tim Berners-Lee. Internet tarjoaa WWW-, Gopher-, FTP-, TELNET-, sähköposti-, sähköpostilista- ja uutisryhmäpalveluita.
XHTML "Extensible HyperText Markup Lanquage"
XHTML on HTML-kielen seuraaja. Se on perinteistä HTML-kieltä tarkempi määrittelyissä ja se on kehitetty vastaamaan nykyisiä internetin vaatimuksia. Nykyään Web sisältöä täytyy voida saattaa erilaisten langattomien laitteiden käyttöön (joista mainittakoon matkapuhelin). Laitteet joilla ei ole käytössään samanlaisia resursseja kuin pc-tietokone, ovat asettaneet hypertekstin merkintäkielelle uudenlaiset vaatimukset. XHTML 1.0 kielestä on kolme versiota, jotka ovat seuraavat:
  • Strict: Vaatii, että kaikki merkinnät ovat oikein muotoiltuja ja paheksuen useita HTML 4.01ssä käytettäviä elementtejä ja määritteitä.
  • Transitional: Sallii joidenkin yleisten HTML elementtien ja atribuuttien käytön esim. <center>, <u>, <applet> jne.
  • Frameset: Sallii HTMLn kehysten käytön.

2. Organisaatio

Tämä oppilastyö toteutetaan yksilötyönä ja näin ollen projektin organisaatio käsittää ainoastaan projektityön tekijän Kimmo Kailan sekä ohjaajana toimivan tutorin Osmo Saarikummun. Kuitenkin eri työvaiheet ja vastuualueet on eritelty tässä projektisuunnitelmassa (kohta 3.1 vastuualueet ja aikataulut).

2.1 Projektin työryhmät

Tämän projektin työryhmän muodostaa Kimmo Kaila.

2.1.1 Projektin ohjaus

Projektin ohjaus tapahtuu lähtötiedoissa annettuja periaatteita (kohta 2.1.2 sivuston yleiset ja spesifiset kriteerit), sekä tässä dokumentissa lueteltuja käytäntöjä noudattaen. Lisäksi projektia tullaan kehittämään ja viemään eteenpäin tutorin antaman ohjeistuksen, sekä palautteen mukaisesti.

2.1.2 Sivuston yleiset ja spesifiset kriteerit

Sivuston yleiset kriteerit

Sivuston spesifiset kriteerit

Sivustolle asetetut omat kriteerit

3. Toteutussuunnittelu

3.1 Vastuualueet ja aikataulut

Taulukossa kuvataan eri työvaiheet ja niihin arvioitu käytettävä aika, sekä työvaiheen alku ja loppu ajankohta.
TEHTÄVÄ AJANKÄYTTÖ ALKU LOPPU
TAULUKKO 1: ARVIOITU AJANKÄYTTÖ
Lähtötietoihin perehtyminen 1 päivä 10.1.2005 9.11.2005
Projektisuunnitelma
31.3.2005 esiversio 0.1 valmis.
3 päivää 10.1.2005 9.11.2005
Käyttöliittymä 2 päivä 31.3.2005 9.11.2005
Käsikirjoitus 2 päivää 31.3.2005 9.11.2005
Etätehtävät + sisällöntuotanto 12 päivää 3.11.2004 20.4.2006
Koodaus 5 päivää 9.12.2005 20.4.2006
Testaus 1 päivä 9.12.2005 20.4.2006
Projektin ylläpitosuunnitelma 3 päivää 11.3.2005 Ks. Ylläpitosuunnitelma
Tuotantoraportti 2 päivää 20.3.2006 20.4.2006
Yhteensä 31 päivää  
Taulukossa eritellään eri työvaiheet ja niistä vastaavat henkilöt yhteystietoineen.
TEHTÄVÄ ORGANISAATIOSSA HENKILÖN NIMI YHTEYSTIEDOT
TAULUKKO 2: PROJEKTIRYHMÄT
Dokumentointi Kimmo Kaila Friisiläntie 21 D
02240 Espoo
Puh. (09) 8849094
kimmo.kaila@saunalahti.fi
Käsikirjoitus
Käyttöliittymä
Kuvat, animaatiot ja videot
XHTML ja CSS
Java-Script
Koostaminen
Tekijäoikeudet
Tutor Osmo Saarikumpu Yhteydenpito tapahtuu RastorCollegen Combo-sivuston kautta, sekä lähikoulutuspäivillä Rastor-Collegessa.

3.2 Riskien kartoitus

Aikataulullisten ja kustannuksellisten riskien välttämiseksi pidetään päiväkirjaa kaikista työvaiheista ja niihin käytetystä ajasta koko projektin toteutuksen loppuun asti.

Taulukossa esitetään projektin etenemiseen ja valmistumiseen vaikuttavia riskejä ja sitä miten riskit on tarkoitus poistaa tai minimoida.
RISKI RISKIN AIHEUTTAMA UHKA RISKIN VAKAVUUS / TODENNÄKÖISYYS VAROTOIMET RISKIN VARALLE
TAULUKKO 3: RISKI ANALYYSIT
Suunnittelu on puutteellista Asiat menevät sekaisin ja tärkeys järjestys unohtuu. Suuri / Suuri Toimitaan projektisuunnitelman mukaan.
Yli optimistinen aikataulu Liian suuri laajuus, aikaa ei ole riittävästi toteutukseen. Suuri / Keskisuuri Pyritään luomaan realistinen aikataulu ja pitäytymään siinä.
Projektin seuranta ei toimi Aikataulu pettää tai suunnitellut kulut ylittyvät merkittävästi. Suuri / Keskisuuri Harjoitetaan säännöllistä aikataulu- ja kustannusseurantaa.
Käyttöliittymä on puutteellinen Huono lopputuote. Keskisuuri / Pieni Testataan käyttöliittymää ennen sen varsinaista toteutusta.
Poissaolo Sairaus tai muu vakava este. Keskisuuri / Pieni Projekti pyritään hoitamaan aikataulun puitteissa.
Laitteisto ongelmat Koneen kovalevy rikkoutuu. Pieni / Pieni Aina suurempien muutosten tai uuden materiaalin luonnin jälkeen suoritetaan heti varmuus kopiointi, joko DVD-RW tai CD-RW levylle.

3.3 WWW-sivuston käyttöliittymä

Käyttöliittymä muodostuu sivuston vasemmalle puolelle sijoittuvasta navigaatiokentästä ja sisällölle varatusta alueesta. Navigaatiokenttä säilyy muuttumattomana läpi koko WWW-sivuston. Ainoastaan sivun sisältö vaihtelee esitettävän sivun mukaisesti. Tarvittaessa vierityspalkilla voidaan selata sisältöä, silloin kun sitä ei kokonaisuudessaan voida näytöllä esittää. Navigaatiokenttä on kiinteä ja pysyy siten aina käyttäjälle näkyvissä, (jos asiakaspuolen selain sen sallii). Sisällön näyttämiseen varataan muu selainikkunan käytössä oleva alue.

3.3.1 Käyttöliittymä (HTML)

Navigaatiokenttä muodostuu normaaleista tekstilinkeistä. Näiden linkkien sisältö on asiapainotteinen ja rakentuu opinto-osioiden aikana tuotetusta kirjallisesta materiaalista, sekä osioihin liittyvistä etätehtävistä.

3.3.2 Käyttöliittymä (Flash)

Navigaatiokentän muodostaa Flash-esitys, johon liitetyt kuvat toimivat linkkeinä. Näihin linkkeihin liittyvä sisältö on vapaamuotoinen kuvapainotteinen esitys, "Kaupungilla kameran kamerankertomaa".

3.3.3 Sisällön näyttämiseen varattu alue

Oikealle sijoittuvalla sisältöalueella näytetään kulloinkin aktiiviseksi valitun linkin sisältö.

Kuvassa käyttöliittymälle suunniteltu ulkoasu.

Käyttöliittymän ulkoasu

KUVA 1: KÄYTTÖLIITTYMÄN ULKOASU

3.4 WWW-sivuston käsikirjoitus

Käyttöliittymälle varatun alueen leveys on kiinteä 15.2 em, korkeus on sama kuin sivukorkeus. Käyttöliittymän taustaväri on musta (#282828).

Sisällölle varatun alueen leveys vaihtelee ikkunakoon mukaisesti, korkeus on sama kuin sivukorkeus. Sisällön taustaväri on valkoinen (#fff).

3.4.1 Käyttöliittymä (HTML), ulkoasu ja linkit

Linkkien fontti valinnan suorittaa asiakastietokonekone, käytössä olevista fonteista. Arial on ensisijainen vaihtoehto, Helvetica toissijainen vaihtoehto ja Sans-serif viimeinen vaihtoehto, jos kyseisiä fontteja ei ole saatavilla esitetään linkit asiakasohjelman valitsemalla korvaavalla fontilla. Fonttikoko on 0,9 em.

HTML linkkien värit:

HTML linkkit:

3.4.2 Käyttöliittymä (Flash)

Linkit muodostuvat kuvista, joilla on valkoinen reunus (#fff). Kursorin ollessa linkin päällä reunus muuttuu keltaiseksi (#fff5ce).

Flash linkit:

3.4.3 Asiasisältö

Sisällön fontin valinnan suorittaa asiakastietokonekone, käytössä olevista fonteista. Arial on ensisijainen vaihtoehto, Helvetica toissijainen vaihtoehto ja Sans-serif viimeinen vaihtoehto, jos kyseisiä fontteja ei ole saatavilla esitetään linkit asiakasohjelman valitsemalla korvaavalla fontilla. Tekstin fonttikoko on 1 em ja väri on musta (#000). Pääotsikonväri on keltainen (#cca400), seuraavan tason alaotsikoidenväri on keltainen (#a88600) kaikkien muiden otsikkojen väri on musta (#000). Luettelomerkkeinä käytetään mustia (#000) neliöitä.

Navigaatio linkit:

Muut linkit:

Kuvassa esitetään sivuston rakennetta ja sisältöä.

Sivuston rakenne ja sisältö

KUVA 2: SIVUKARTTA

4. Ohjaussuunnitelma

4.1 Budjetti ja kustannusseuranta

Projektin kustannusseurantaa harjoitetaan projektisuunnitelman (kohta 4.2 valvonta ja raportointi) mukaisesti eri työvaiheiden alussa ja lopussa.

4.2 Valvonta ja raportointi

Kaikista tähän projektiin tehdyistä töistä pidetään päiväkirjaa. Projektipäiväkirjaan tullaan kirjoittamaan kaikki tehdyt työt ja töihin käytetty aika. Muutoksen ollessa kyseessä ilmoitetaan myös muutokseen johtaneet syyt.

Projektin aikana tullaan, myös tekemään aikataulullista tarkastelua aina eri työvaiheiden alussa ja lopussa. Mikäli, työvaiheille on asetettu välietappeja niin myös, silloin suoritetaan kyseinen tarkastelu.

4.3 Laadunvarmistus

Laadun varmistamiseksi toimitaan tässä projektisuunnitelmassa kuvattujen menettelytapoja noudattaen.

WWW-sivuston eri osa alueita toteutettaessa tullaan suorittamaan toiminnallista testausta. Testaus tapahtuu ohjelmallisia ja manuaalisia menetelmiä hyväksikäyttäen.

Ohjelmallisesti tehtävät tarkistukset:

Manuaalisesti tehtävät tarkistukset:

Tarkastuksissa havaittujen ongelmien ja puutteiden osalta tehdään tarvittaessa tarkennuksia, sekä muutoksia projektikokonaisuuden osalta.

Oppilastyön WWW-sivuston valmistuttua tullaan sivustoa ylläpitämään projektin ylläpitosuunnitelmassa kuvattuja menettelytapoja noudattaen. Ylläpitosuunnitelmassa myös oppilastyö WWW-sivuston elinkaari on määritelty.

Jos tämän projektisuunnitelman (kohta 1.1 projektin tavoitteet) täyttyvät tämän projektin osalta, niin silloin tämä projekti täyttää asetetut laatuvaatimukset ja projekti on laadukkaasti toteutettu.

4.3.1 Dokumentointi

Mikäli muuta ei ole sovittu niin, dokumenttien laadinnassa noudatetaan lähtötiedoissa annettuja ohjeita (kohta 2.1.2 sivuston yleiset ja spesifiset kriteerit) ja lisäksi toimitaan tämän dokumentin (kohta 4.1 budjetti ja kustannusseuranta) ja (kohta 4.2 valvonta ja raportointi) ohjeita noudattaen.

Aina suurempien muutosten tai uuden materiaalin luonnin jälkeen suoritetaan heti varmuus kopiointi DVD-RW tai CD-RW levylle.

4.3.2 Tiedostojen nimeäminen

Tiedoston nimen perään lisätään tiedosto versionumero.
esim. Oppilastyö_Projektisuunnitelma_01. doc, on ensimmäinen esiversio ja sitä seuraava esiversio on _02.
Ensimmäinen virallinen versio on _10 ja seuraava versio on _11 jne...

5. Projektinpäättäminen

5.1 Projektinlopetus

Projekti tullaan päättämään viimeistään 20.4.2006 mennessä. Mikäli projekti ei ole valmistunut kyseiseen päivään mennessä, niin se tullaan luovuttamaan keskeneräisenä. Projektin luovutuksen yhteydessä tullaan antamaan lyhyt selvitys projektin epäonnistumiseen johtaneista syistä ja sovitaan mahdollisista jatkotoimista projektinosalta.

5.2 Arkistointi

Projektin päättyessä tämä projektisuunnitelma ja kaikki sen versiot esiversiot mukaan lukien tullaan arkistoimaan mahdollista jatkokäyttöä silmälläpitäen. Projektipäiväkirja arkistoidaan tuotantoraportin valmistuttua tuotantoraportin arkistoinnin yhteydessä.

Tämän projektisuunnitelman voit ladata tästä linkistä Microsoft Word muodossa Projektisuunnitelma (prosuu.doc 240 Kt).


Digitaalisesti sinunSivuston laatija Kimmo Kaila © 11.4.2006, revisio 0   Valid XHTML 1.0 Strict Valid CSS!