Aamulla meidän kuljettajamme Rene saapui hakemaan meitä ja niin alkoi pohjois Perun kierroksemme Mitsubishin Delica 4x4 pakettiautolla, joka on käytössämme koko kierto matkamme ajan. Lähdimme Limasta pohjoiseen pitkin rannikkoa seuraavaa Pan America tietä kohti Huarasin vuoristo kaupunkia, joka sijaitsee Cordillera Negran ja Cordillera Blancan välisessä 180 km pituisessa Callejon de Huaylasin laaksossa, jossa virtaa rio Santa joki.
Alussa tuntui siltä, ettei Liman kaupunki loppuisi lainkaan, sillä matkan jatkuessa kohti kaupungin laitamia pueblo jovenet (uudet asuinalueet) erinäisine taloineen ja hökkeleineen reunustivat tietä monien kymmenien kilometrien matkan.
Lopulta kaupunki jäi taakse ja maisemat muuttuivat paljaaksi vain hiekka dyynejä kasvaviksi erämaiksi. Ainoastaan vuorilta laskevat joet ja niiden vehreät viljavat laaksot ajoittain katkaisivat kuumaisen autiuden.
Matkalla pysähdyimme rannikolla sijaitsevalla Paramongan rauniolla, joka on adobesta rakennettu pyramidi (savi-heinä tiili). Sen jälkeen Pativilcan kaupungin kohdalta aloitimme nousun joki laaksoa pitkin kohti Andien vuoristoa. Aluksi laakson pohjalla oli vain kapea vihreää kaistale joen molemmin puolin. Nousun edetessä ja laakson kohotessa, myös vuorien seinämät alkoivat muuttua vihreiksi ja kasvillisuuden peittämiksi. Saavutimme pilvivyöhykkeen ja ajoittain näkyvyyttä oli ainoastaan 25-50 metriä.
Tunne oli unenomainen tosin hieman pelottava tien luikerrellessa pitkin keskellä vuorten rinteitä. Tien toisella puolella vuori ja toisella tyhjyys, joka päättyi satoja metrejä alempana, missä joki virtaa laakson pohjalla. Ylitettyämme vuoret solan toisella puolella 4100 metrin korkeudessa loppuivat pilvet. Täältä vihreältä itsu ruohoa kasvavalta tasangolta alkava rio Santa saa purona alkunsa Conocochan laguunista. Jokea seuraillen alkoi laskeutuminen. Pian alkoi näkyä myös puita, sekä Cordillera Blancan ensimmäiset lumihuippuiset vuoret. Sivuutimme monia pieniä kyliä ja saavuimme ensimmäisen etappimme päähän matkattuamme 419 kilometriä Huarasin kaupunkiin. 3091 metriä merenpinnan yläpuolella, täällä kaupungissa on asukkaita 120 000. Kello on viisi iltapäivällä majoittuessamme hotelliin.
Huoneemme ikkunasta avautuu suora näköala kohti lumihuippuisia vuori, tosin näin sadekaudella paksut pilviverhot peittävät taakseen tuon näkymän. Käymme kaupungilla kävelemässä ja tekemässä ostoksia. Hämärän jo aikaa sitten saavuttua palaamme hotelliin iltapalalle ja yö puulle.
Aamiaisen jälkeen lähdimme Yungayn kaupunkiin, joka tuhoutui Perun vakavimmassa luonnon katastrofissa vuonna 1970 maaliskuun 31. päivänä sattuneessa maanvyöryssä haudaten alleen koko kaupungin ja sen väestön surmaten 70 000 ihmistä. Ainoastaan kaupungin hautausmaa säilyi osittain maanvyöryltä, sen ollessa korkean kukkulan laella. Vain hautausmaan alemmat osat peittyivät vyöryn alle. Kaupungin asukkaista vain noin 200 henkeä ehti turvaan tälle saarekkeelle ollen ainoat, jotka selvisivät tapahtumasta hengissä. Nykypäivän Yungay on pieni nykyaikainen kaupunki tuhoalueen laidalla, suojaisemmassa paikassa, pienen vuorenharjanteen kupeessa.
Jatkoimme matkaa kapeaa hiekkatietä kiemurrellen pitkin vuoren rinteitä kohti Chinancochan- ja Orconcochan laguuneja, jotka turistit paremmin tuntevat Llanganucon laguunien nimellä. Ne sijaitsevat 3980 metrin korkeudella merenpinnasta. Perun korkeimpien vuorten välissä Huascaranin 6768 m ja Huandoyn 6356 m, näiden lumihuippuiset laet ovat vain 14 kilometrin etäisyydellä toisistaan.
Täällä Callejon de Huaylasin alueella on yli 30 vuorta, jotka yltävät yli kuuteen kilometriin. Näin lähellä päiväntasaajaa lumiraja sijaitsee 5500 metrin korkeudessa, näitä ikuisen lumen peittämiä vuoria täältä löytyy kaikkiaan yli 50 kappaletta. Käveltyämme ja ihailtuamme laguunien maisemia alkoi tihuttaa vettä, mutta olikin jo aika palata takaisin alas laaksoon.
Paluumatkalla eteemme avautui jylhät maisemat yli Huaylasin laakson, jonka alimpaan osaan 2200 metrin korkeuteen Carazin kaupunkiin olimme matkalla. Kävimme syömässä ja palasimme takaisin Huaraziin. Matkalla pysähdyimme ostoksille paikkaan, jossa oli paikallisia käsitöitä myyviä kauppoja. Ostin itselleni alpakan villasta kudotun kauniin ja lämpimän villapaidan, se maksoi ainoastaan 35 Nuevos soles (8,5 Euroa). Koko päivän oli ollut aurinkoista ja kuuma, loppumatkan aikana alkoi sataa vettä, kaupunkiin saapuessamme sade oli jo loppunut. Selvästi näki, että täällä oli satanut runsaasti. Kaikkialla oli vesi lätäköitä ja rio Santa kiehui ruskeana veden siinä velloessa matkallaan kohti tyyntä valtamerta.Illalla kävelimme pitkin kaupunkia katsellen ihmisvilinää ja kauppoja tehden joitain ostoksia.
Seuraavana aamuna kello 9:00 lähdimme Recuayn ja Catacin kaupunkien kautta kohti Chavin de Huantaria 125 kilometrin päähän. Matkalla pysähdyimme hetkeksi Querocochan laguuni järvellä totutellaksemme korkeaan ilmanalaan. Saavutimme päivän korkeimman kohdan 4816 metrin korkeudessa sijaitsevan perun pisimmän tunnelin Cashuashin, jolla on pituutta 580 metriä. Tunnelilla oli kokoa juuri ja juuri suuren kuorma-auton verran. Toisella puolella oli vastassa hyvin syvä ja jyrkkäreunainen Conchucosin laakso, jonka seinämiä pitkin kapea ja kuoppainen hiekka tie kulkee. Koko tämän kymmenien kilometrien matkaosuuden, oli tien parannustyöt käynnissä. Ja tie oli todella pahassa kunnossa. Ajo nopeutemme oli keskimäärin 25-30 kilometriä tunnissa. Työmaasta johtuen tietä voitiin ajaa vain yhteen suuntaan kerrallaan. Päivä oli jaettu muutamien tuntien vuoroihin, jotta liikennettä voitiin ajaa alas, että ylös. Valtaosan aikaa päivästä tie on suljettuna yleiseltä liikenteeltä. Siitäkin huolimatta, että tie oli varsinainen kärrypolku sitä käytti myös raskas liikenne ja bussit. Koska tänne vuorten keskelle ei muita reittejä ole.
Viimein pelosta huokaillen saavuimme Chavin de Huantarin kaupunkiin 3160 metriä korkealla sijaitsevaan laaksoon, jossa ensimmäiseksi kävimme syömässä. Aterian yhteydessä nautin mielestäni hyvin ansaitun pullon tummaa olutta (0,7 litraa). Täältä siirryimme läheisille raunioille, jotka on rakennettu 900 vuotta jälkeen kristuksen. Valitettavasti täälläkin maanvyöry on aikaan saanut paljon hävitystä, aikoinaan haudaten alleen koko raunio alueen. Onneksi kuitenkin paljon on kaivettu esiin ja säästynyt jälkipolville ihailtavaksi. Nämä rauniot eivät maanpäällisiltä osin ole erityisen vaikuttavat, mutta sitäkin kiinnostavampia maanalaisia gallerioita ja labyrintteja on lukuisia. Aluetta kahden puolen reunustavat joet. Toisella puolen virtaa Mosna joki ja toisella Huachecsa joki, jonka vettä on aikoinaan juoksutettu rakennusten ali maanalaisia kanavia pitkin. Vesi onkin näytellyt aikoinaan suurta osaa paikallisissa seremonia ja rituaali menoissa.
Noin kaksi tuntia kestäneen opastetun kierroksen päätteeksi palaamme samaa tietä takaisin, kuin tänne tultaessa. Noin 3700 metrin korkeudessa jouduimme pysähtymään keskelle vuoren seinämää odottamaan, että tie avattaisiin ylös menevälle liikenteelle. Täällä olikin jo useita muita autoja, busseja, sekä kuorma-autoja odottelemassa ja melkoinen joukko ihmisiä seisoskelemassa, sekä monia lähikylän lapsia myymässä kaikenlaista pientä syötävää ja juotavaa. Parintunnin odottelun jälkeen kello 17:30 tie avattiin ja pääsimme matkaan. Oli mukava tunne istua omassa pienessä autossamme ja katsoa, kun suuret bussit kiitivät edellämme kovaa vauhtia puolelta toiselle huojuen. Täällä Andien vuoristossa sattuu lähes viikoittain vakavia onnettomuuksia, kun autoja ja busseja suistuu tieltä pudoten monia satoja metrejä alas rotkoon vieden mukanaan ihmishenkiä. Lopulta olemme tunnelilla ja taas alkaa laskeutuminen. Vielä ollessamme korkealla rinteillä saapuu pimeä, lisäksi on vielä pilvistä. Niinpä näkyvyys on paikoitellen aivan olematon ja välillä ajonopeutemme vastaa reipasta kävelyä. Rasittavan matkan päätteeksi saavumme kello 21:00 illalla Huaraziin.
Yön yli levättyämm lähdimme Huarazin kaupungista suoraan kohti rannikkoa ylittäen Cordillera negran ja pysähdyimme Sechinin laaksossa.
