Heräiltyämme totesimme sateiden tänäänkin jatkuvan. Matkamme ajalle oli näköjään osunut yksi harvoista sadejaksoista kuivankauden aikana. Aamiaisemme aikoihin hetken aikaa oli suorastaan valtaisa trooppinen sade, jolloin vettä tuli alas räystäältä kuin vesiputousesta. Puoleen päivään mennessä taivas kuitenkin muuttui pouta pilviseksi ja sade loppui. Vielä ilmassa näytti oleva sateen uhka, siitä huolimatta päätimme ottaa suunnan Manuel Antonion rannalle. Varmuuden vuoksi kuitenkin otimme mukaamme yhden hotellin suurista sateenvarjoista.

Tosin myöhemmin osoittautui, että se oli tarpeeton sillä aurinko paistoi ja taas hiki valui solkenaan. No tosin sitä sateenvarjoahan saattoi käyttää myös aurinko varjona, sen olimme aikaisempina päivinä jo havainneet. Sillä olimme nähneet etupäässä naisten kulkevan keskellä kirkasta auringon paistetta sateenvarjo päällään. Kävelimme ja katselimme tehden ostoksia. Söimme eräässä ravintolassa, ruoka oli jälleen erinomaista ja annos valtaisa. Siinä syödessä mietimme, että tässä maassa ei ainakaan kuole nälkään niin kuin kuumaan ja janoon kuolla voi. Luultavasti keittiöt ovat adoptoineet ruoka annosten koon amerikasta, onhan täällä niin paljon amerikkalaisia turisteja. Ymmärrettävästi heidän määräänsä täällä vaikuttaa lyhyt ja nopea välimatka maiden välillä.

Ruokaillessa seurasimme apinalauman liikehdintää tien toisella puolella olevassa metsikössä. Istuskeltuamme ravintolassa lähdimme paikallis bussilla kohti Queposta ja jäimme pois kyydistä Punta Quepoksen tienhaarassa, mistä tie vie hotellillemme. Aivan risteyksen kohdalla on kahvila, minne menimme nauttimaan vaatimattomasti sanottuna maailman parhaasta kahvista, jonka höysteeksi joimme vielä mahtavan hyvää kahvilikööriä. Parasta sellaista, jota koskaan olemme maistaneet. Aurinkokin jo alkoi painua mailleen. Koska täältä makaa hotellille oli vajaat 2-kilometriä päätimme suoriutua siitä kävellen. Ja aloimme laittoimme kenkää toisen eteen. Jo enne perille saapumista oli pimeys laskeutunut, eikä tiellä ollut juurikaan valaistusta taivas oli kuitenkin vielä sen verran vaalea, että loppumatkankin näki kulkea. Viimeistä mäkeä kiivettäessä hotellin portilla olimme hiestä aivan läpimärkiä. Sieltä sitten suihkuun ja uima-altaaseen uimaan voi mikä nautinto se olikaan. Myöhään illalla kävimme vielä hotellin baarissa nauttimassa eksoottisista juomista. Olihan tämä meidän viimeinen yömme tässä unohtumattomassa hotellissa. Tänä yönä taas katolta kuului tuo yhtäjaksoinen raapimisen ääni, rapujen siellä kisaillessa. Kaksi edellistä yötä olikin ollut huomattavasti vähä äänisempiä. Ilmeisestikään nuo saksiniekat eivät pidä ylenpalttisesta sateesta.