Varhainen herätys, matkatavarat veneelle ja lyhyt venekyyti lentokentälle, joka sijaitsee samalla kapealla maakaistaleella muutamien satojenmetrien päässä lodgestamme. Tämä on ehdottomasti pienin lentokenttä, missä koskaan olen ollut. Oli vain ja ainoastaan pieni asfaltoitu kiitorata, jossa muutamia maaliviivoja. Saapuessamme kentällä oli jo kolme viidenhengen pienkonetta, ne nousivat ilmaan melkein heti. Lennon johtaja seisoi kiitoradanreunalla kumisaappaat jalassaan radiopuhelin toisessa kädessä. Me ja ryhmä muita lähtijöitä seisoskelimme matkatavaroidemme ympärillä kiitoradan perällä odottaen meitä noutavien koneiden saapumista.Meidän vierellämme oli lentokenttävirkailija, hänellä myöskin kumisaappaat jalassa kirjoittellen lentolippuja kyykkyasennossa. Pienen tuokion kuluttua kantautuu lähestyvän koneen ääni, se kaartoi kenttää lähestyessään ja laskeutuu. Tämä onkin hieman suurempi kone kuin ne juuri lähteneet. Pian selviää, tämän olevan meidän koneemme. Matkatavarat nostetaan kyytiin meidän kiivetessä perässä koneeseen. Lentokone kuuluu Sansa yhtiölle, se on toinen suurista Costa Ricassa olevista lentoyhtiöistä.

Kaikki maansisäiset lennot lennetään pienkoneilla, sillä välimatkat on lyhyitä. Jo tunnin lennolla pääsee toiselle puolelle maata. Koneiden pienuudesta johtuen onkin kaikilla maansisäisillä reiteillä laukkujen painorajoitus 12 kiloa henkeä kohti. Koneessamme on kahdenhengen miehistö ja tilat kahdelletoista matkustajalle. Kapteenimme toivottaa meidät tervetulleiksi lennolle ja kertoo lentoajan olevan puolituntia. Koneessa on lentäjien ja meidän lisäksemme vain kaksi muuta matkustajaa, emme siis kärsi ahtaudesta. Kone kiihdyttää moottoriaan rullaa, tärisee, pomppii ja nousee tasaisen varmasti ilmaan. Samassa tuokiossa avautuvat huikeat näkymät. Lennämme lodgemme yli ja kaarramme kohti sisämaata. Allamme levittäytyy karibianmeri, kapea rantakaistale jolta juuri nousimme. Tortugeron kanaali ja alava rannikkotasanko, jolla kasvaa sademetsää. Tätä näkyä ehdimme ihastella vain pienen tovin, ennen kuin saavutamme yhtenäisen pilvipeitteen, sen tasaisena jatkuessa aina vuorille saakka. Koneemme lisää koko ajan lentokorkeutta päästäksemme vuoriston yli. Vuoret ylitettyämme loppuvat pilvet ja koko keskustasanko pääkaupunkeineen näkyy hienosti. Carmenkin jo uskaltautuu uteliaana katsomaan ikkunasta maisemia, samalla kun kone aloittaa korkeuden vähentämisen ja vuoriston nousevat ilmavirtaukset hieman ravistelevat konettamme. Itse laskeutuminen sujuu mainiosti ja rullaamme pitkin kenttää, samaa jolle Amsterdamista tullut lentommekin laskeutui. Pysähdymme yhtiön hangaarin kohdalle, missä poistumme koneesta. Matkatavarat tuodaan hangaariin, jossa meitä vastassa kuljettaja jo on. Hän vie meidät Tyynen valtameren puolelle Manuel Antonioon. Autona on pikkubussi tilaa on 15 hengelle. Tosin tällä kertaa ei ole mukana muita menijöitä. Kuljettajamme ja me nousemme kyytiin ihanan viileään ilmastoituun autoon. Kolmisen tuntia kestävä matka sujui oikein mukavasti maisemia ihaillessa ja kuljettajan kanssa jutustellessa.

Matkalla jälleen ylitämme vuoriston. Pysäytimme pienessä kaupungissa ja kävimme aamupalalla. Noin puolivälissä matkaa saavuimme suuremmalle joelle, sen ylittävällä sillalla pidimme pienen tauon. Katselimme alas joessa uiskentelevia, sekä rannoilla makoilevia yli viisimetrisiä krokotiileja, joita näkyi useita kymmeniä. Reittimme varrella oli paljon viljelystä aivan samoin kuin karibiankin puolella. Tiikkimetsiä, katkarapujen kasvatus altaita, hevosia, karjaa ja valtaisa afrikanpalmu plantaasi. Sen lähellä teollisuus laitos, mikä tuottaan palmuöljyä afrikanpalmun pähkinöistä, sitä käytetään runsaasti paikallisessa keittiöissä. Palmuöljy on myös yksi maan tärkeitä vientituotteita. Matkalla ylitimme myös vanhoja rämiseviä rautasiltoja, ne ovat perua ajalta jolloin täällä on kulkenut rautatie. Koko matkalla kaikki sillat yhtä lukuun ottamatta olivat niin kapeita, ettei sillalle mahtunut kuin yksi auto kerrallaan.

Matkan aikana kasvillisuus ei ollut aivan yhtä rehevää kuin se toisella rannikolla on. Osin syynä on, että olemme kuivan kauden lopussa ja luonto kärsii kuivuudesta. Lähestyessämme määränpäätämme rehevyys alkoi taas muuttua yltäkylläiseksi. Täällä vuoret alkavat jälleen lähestyä rannikko pitkän tasanko alueen päätteeksi. Sademäärät ovat täällä suurempia, kuin tasangolla jonka juuri olimme ylittäneet. Vastaamme tuli Quepos pieni noin 12-tuhannen asukkaan kaupunki, kooltaan se on suurin lähialueella. Täältä hotellillemme on vain 7 kilometriä matkaa. Kaupungin läpi ajettuamme maasto alkoi jyrkästi kohota. Käännyimme pois isolta tieltä kohti Punta Queposta missä hotellimme sijaitsee viimeisenä rakennusryhmänä niemen nokassa. Tätä lyhyttä tienpätkää voi lyhyesti kuvailla kuoppaiseksi kärrypoluksi, joka mutkitellen kapeana kulkee jyrkästi ylös ja alas.

Saavuttuamme Hotelli Paradoriin ensimmäiseksi meille tarjottiin tervetulo drinkki kirjautumisen yhteydessä. Sitten hotellin poika ajoi meidät ja laukkumme golf-autolla sadan metrin päähän huoneemme ovelle. Se olikin tarpeen, sillä täällä Tyynen valtameren rannikolla on useita asteita lämpimämpi ilmasto kuin se on karibian puolella. Tavarat järjestettyämme ja ilmanjäähdyttimen säädettyämme 24-asteeseen kävimme hotellin ravintolassa syömässä tukevan päivällisen. Tutustuimme hotellimme laajaan puutarha alueeseen. Vielä ennen pimeän tuloa käväisimme pikku kävelyllä muutaman sadan metrin päässä läheisellä rannalla, jolla vilisteli edestakaisin paljon pieniä rapuja. Matka alas rannalle sujui oikein joutuisasti, mutta paluu matka takaisin mäkeä ylös kiivetessä otti koville. Täytyi oikein välillä pysähtyä huilaamaan. Autuaan viileään huoneeseen päästyämme olimmekin aivan hiestä märkiä ja oli hyvä mennä suihkuun. Täälläkin oli parempi avata ensin kylmä vesi silla kuumasta hanasta tuli oikeasti kiehuvaa vettä samoin oli laita muiden hotellien, joissa olimme täällä asuneet. Illalla ennen nukkumaan menoa istuskelin vielä ulkona hämärässä terassillamme kuunnellen yön ääniä. Ympäriltä kuului uusia outoja ääniä, joille myöhemmin löytyi omistaja.