Kello 5.50 herätys ja aamiaiselle, joka tarjoillaan samassa ravintolassa, jossa illalla olimme ruokailemassa. Tarjolla kolmea eri vaihtoehtoa, joista valitsemme kahvin, paahtoleivän ja hedelmälautasen. Kahvi maistuu aivan erinomaiselta paahtoleipien kera. Hedelmät tarjoillaan suuresta puolikkaasta koverretusta ananaksesta, joka on kukkuralleen täytetty eri hedelmien viipaleilla. Hedelmät olivat suussa sulavan makeita ja mehukkaita. Juuri saatuamme päätökseen aamiaisemme tulikin jo oppaamme noutamaan meitä.

Sitten alkoi matkamme kohti Tortugeron kansallispuistoa karibian meren rannalle. Aurinko on jo noussut, ilma väreilee kuumuutta ja kosteutta. Ilmastoidussa viileässä pikkubussissa meitä odottavat muut matkalaiset eri puolilta maailmaa. Ajamme läpi heräävän pääkaupungin. Matkalla vielä poimimme toisesta hotellista yhden pariskunnan mukaamme. Jo näin aamuvarhaisella on ihmisiä ja autoja paljon liikkeellä. Kaupungin laidalta suuntaamme kahden tulivuoren välistä tietä ylös nousten kohti Braulio Carillon luonnonsuojelualuetta, minkä halki reittimme kulkee.

San Josen kaupunki sijaitsee Costa Rican keskuslaaksossa vuorten ympäröimänä 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Vuoristossa vain joitain huippuja nousee yli 3000 metrin keskikorkeuden ollessa 1000 ja 2000 metrin välillä. Matkatessa näkyy kahvinviljely alueita. Kaikkialla kasvillisuus on tiheää ja vehmasta. Kukkivia kasveja sekä ihmepensaita on yhtenään silmiemme ilona.

Ylös vuorille saavuttaessa alkaa tie kiemurrella pitkin jyrkkiä rinteitä. Täällä on lähes pystysuoria seinämiä, jotka kuitenkin ovat täysin tiheän vihreän kasvuston peitossa. Saavutettuamme tien ylimmän kohdan alkaa hidas laskeutuminen halki pilvisademetsän. Maisemat ovat huimaavia, upean vihreitä. Carmen sanoikin huvin kuvaavasti "me ollaan Jurassic Parkissa, koska ne dinot tulee". Tulemme pitkälle tunnelille. Alun perin tietä tehtäessä oli tien tarkoitus kulkea kolmessa tunnelissa vuorten ali. Vulkaaninen kiviaines osoittautui kuitenkin luultua kovemmaksi ja kahdesta muusta tunnelista luovuttiin. Onneksemme laavakivi oli kovaa ja nyt saamme pitkään ihailla jylhän vuoriston maisemia. Koko väli amerikka koostuu tuliperäisestä kivestä, joka on noussut muinoin merestä mannerlaattojen liikkeiden ja tuliperäisen toiminnan seurauksena. Vaikka vuoret eivät ole tätä korkeammat, niin ovat rinteet varsin jyrkkäseinäisiä, jopa jo pienet kummutkin ennen varsinaisia vuoria.

Alempana metsä muuttuu sademetsäksi ja saavutamme Atlantin puoleisen tasankoalueen. Täällä harjoitetaan laajalti viljelyä ja karjankasvatusta. Tärkeitä viljelykasveja ovat ananas ja banaani kuin myös täällä suomessakin myytävät huonekasvit. Pysähdymme aamiaiselle, jolla tarjoillaan tuoreita hedelmiä, kahvia ja muuta. Matkalla ylitämme useita kivisiä kuivia joenuomia. Käännymme pienelle kuoppaiselle hiekkatielle, jota köröttelemme pitkänmatkaa. Teemme pienen pysäyksen Del Monte banaani plantaasilla, näemme kuinka juuri kerättyjä banaaneja pakkaillaan valmiiksi matkalle kohti maailmaa.

Viimein saavumme tien päähän alkaa 80 kilometrin mittainen matka veneellä pitkin jokia ja kanaaleja kohti Tortugeroa. Lähestyessämme määränpäätämme veneemme vähentää vauhtia ja alamme seurailla rantojen eläimistöä. Välillä pysähtyen näkemiemme eläinten kohdalle voidaksemme valokuvata ja paremmin tarkastella niitä. Näimme rannoilla monia lintuja, enimmäkseen erilaisia haikaroita, laiskiaisen ja mölyapinoita puiden latvustoissa. Eräällä kapealla kanavalla mutkan takaa tultaessa, kuin ihmeen kaupalla seisoi jaguaari kaatuneella puunrungolla muutaman metrinpäässä veneestämme. Valitettavasti vauhtia oli juuri sen verran, ettei veneemme heti pysähtynyt ja valokuvaaminen onnistunut. Kun palasimme takaisin muutamia kymmeniä metrejä oli eläin jo kadonnut. Takanamme tulleesta veneestä kertoivat jaguaarin hypänneen veteen ja uineen yli heti kadoten metsän suojiin. Tämä oli oppaallemme hänen ensimmäinen kerta, kun oli luonnossa eläimen nähnyt. Hän sanoikin "olo on kuin lotto voittajalla", sillä on erittäin harvinaista saada tilaisuus nähdä tämä komea eläin. Useimmat paikalliset asukkaatkaan eivät ole onnistuneet näkemään jaguaareja luonnossa kuin vain muutamia harvoja kertoja.

Laguna Lodgen rantaan savuttuamme meille tarjoiltiin paikallista tuoremehu drinkkiä ja huoneet jaettiin. Laukkujen kuljettamisen jälkeen hetkinen lepoa ja ruokailu. Loppun päivää oli vapaata, tutustuimme lodgen alueeseen. Paikka on rakennettu kapealle 150 metriä leveälle kaistaleelle, joka on monien kymmenienkilometrien pituinen. Toisella puolella on luonnon oma kanaali ja toisella puolella karibian meri, vain vuorilta laskevien jokien suut välillä katkaisevat kannaksen. Levättyämme kävelimme polkua pitkin ihailemaan karibian meren rantaa kuunnellen maininkien pauhua niiden kaatuessa tänne hienohiekkaiselle töyräälle. Juuritämä ranta on erittäin tärkeä uhanalaisten merikilpikonnien pesimisalue. Rannalta palattuamme siirryimme uima-altaalle uimaan ja nauttimaan veden virkistävästä viileydestä. Tosin melkein heti kun oli vedestä noussut tuo mukava tunne katosi ja hiki alkoi taas valua. Niinpä istuskelimme baarissa altaan vierellä ja maistelimme paikallisia tuoremehupohjaisia drinkkejä ja nautimme paratiisimaisesta ympäristöstä.

Illallista syödessämme vieressä rantavedessä näimme punaisen 20-senttimetrin mittaisen suuri saksisen taskuravun syötyämme palasimme uima-altaalle. Kävellessä huomasimme kaikkialla maassa olevan koloja, joissa asukkaina oli pieniä maarapuja yleisväriltään tummanvioletteja mukana vähän punaista. Pimeän tultua alkoivat metsän äänet kuulua sekoittuen pauhaavan merenääneen. Vetäydyimme huoneeseemme lepäilemään ja nukkumaan kuunnelle luonnon omaa konserttia. Jokin hyönteinen piti samanlaista ääntä, kuin television viritysääni. Vieläpä erittäin voimakasta sellaista, aivan korvia oikein viilsi. Heikkohermoisille korvatulpat kyllä ovat tarpeen täällä.